Nappaa tehokkaat harjoitteet hamstring-syndroomaan liittyvän hermoärsytyksen rauhoittamiseen tekstin lopusta ilmaiseksi.
Hamstring-syndrooma on kummastuttanut minua pitkään. Näen sitä ajoittain lääkärien fysioterapialähetteissä, mutta siitä löytyy niukalti tietoa mistään. Meillä on monenlaisia syndrooma-diagnooseja ja on hyvä ymmärtää, että ne eivät ole aina todella tarkkoja. Syndrooma-diagnoosin tarkkuudella tarkoitan sitä, että syndroomaan liittyvät oireet voivat esiintyä myös erillään ja niistä muutama ei välttämättä vielä tee syndroomaa. Tai sinulla voi olla syndroomaan liittyvät oireet, mutta niiden taustasyyt ovat eri kuin itse syndrooma ja liika diagnoosin tuijottaminen voi ohjata hoitoa väärään suuntaan. Katsotaan seuraavaksi mitä se tarkoittaa hamstring-syndrooman kohdalla.
Mistä hamstring-syndroomassa on alkujaan ollut kyse?
Hamstring-syndrooman ensimmäiset maininnat löytyvät 80-luvulta Oravan ja Purasen tekemistä leikkauksista, joissa he vapauttivat takareiden jänteen puristuksiin jäänyttä iskias-hermoa. He määrittelivät hamstring-syndroomaksi takareiden kiinnityspaikan jänteen poikkeavaa rakennetta tai rasituksesta aiheutunutta muutosta, joka puristi iskias-hermoa. Hoitona oli tällöin leikkaushoito.

Hamstring-syndroomaan kuuluvina oireina on pidetty:
- Kipu istuinkyhmyn alueella. Kyseessä siis luu, joka näkyy ylläolevassa kuvassa olevan nuolen yläpuolella.
- Istuminen pahentaa kipua. Jo 20-30 min jälkeen istuminen voi muuttua kipeäksi.
- Kipu säteilee jalkaan. Oire on tyypillisesti toispuoleinen.
- Kipu pahenee kun jalkaa kierretään jalan ollessa suorana.
- Kipu usein helpottaa päivän mittaan.
Kaikki nämä oireet voivat liittyä lukuisiin muihinkin vaivoihin ja osa diagnosointia on poissulkea esimerkiksi muut takareiden, pakaran tai iskias-hermon ärsytystä aiheuttavat tekijät. Deep gluteal (pain) syndrome on yksi, joka kuvaa samankaltaisia oireita samoin kuin piriformis-syndrooma. Diagnoosia tärkempää on tunnistaa oireiden juurisyy ja pyrkiä vaikuttamaan siihen.
Mikä neuvoksi jos sinulla on hamstring-syndrooma?
Jos sinulla on jalkaan säteilevää kipua tai muita yllämainittuja oireita, on hyvin mahdollista että hyödyt hamstring-syndrooman hoitoon tarkoitetuista harjoitteista. Hamstring-syndrooman harjoitteita on paljon erilaisia ja ne ovat aina kohdennettu tietyn oireen hoitoon. Käydään seuraavaksi läpi mistä oireet voivat johtua.
Yksi hamstring-syndroomaan liittyvä vaiva on takareiden jänteen ylirasitustila. Sen kuntouttaminen ei ole monimutkaista, mutta vaatii sitoutumista harjoitteluun 4-8 viikon ajaksi. Tulokset ovat usein erinomaisia. Jännevaivoihin perinteinen venyttely on verrattain tehotonta ja venyttelyyn pitääkin hamstring-syndroomassa suhtautua varauksella. Se voi nimittäin lisätä myös oireilua.
Iskias-hermon puristus tai muu ärsytys voi tuottaa säteilyoireita. Tämä voi voivat liittyä esimerkiksi selkävaivoihin, mutta myös ihan lonkan tai pakaran alueen jäykkyyteen. Oiretta on usein suoraviivaista helpottaa hermoon kohdistetulla harjoittelulla ja sitä kannattaa kokeilla oli kyse hamstring-syndroomasta tai muusta. Harjoitteet on yksinkertaiset ja oikein annosteltuna antavat usein suhteellisen nopean avun. Jänteen rasitustilan kuntoutuksen verrattuna puhutaan monesti viikosta tai kahdesta.

Kiitos, että luit tekstin ja älä menetä toivoa vaivan helpottamisen suhteen. Minulla on olemassa valmis harjoitusohjelma hamstring-syndrooman hoitamiseen, jonka voit tehdä itsenäisesti omien aikataulujesi mukaan. Ohjelma kestää 4 viikkoa ja sisältää videoita jotka voit vain klikata päälle ja tehdä mukana.
Kirjoittaja
Hei, olen Atte Niittykangas
Olen työskennellyt fysioterapeuttina jo yli kymmenen vuoden ajan ja vuosien aikana vastaanotolla on käynyt lukuisia asiakkaita takareisikivun kanssa. Jokaisen kuntoutus on ollut erilainen ja tuloksia on saatu hyvin nopeastikin kun oikeita asioita on aloitettu tekemään.
Mietitkö mikä ihmeen Sirkusfysio? Osaamiseni polvien parissa on kuljettanut minut työskentelemään maailman taitavimpien esiintyjien parissa ympäri maailmaa Yhdysvalloista Australiaan. Sinun ei tarvitse olla huimapäinen esiintyjä vaan vastaanotollani on käynyt aina ihan tavalliset arkiliikkujatkin.

0 kommenttia